Tarinat lasien takana

Havuja

Suomen salaperäiset kuusimetsät kiehtovat minua hämyisellä tunnelmallaan. Aika seisahtuu, kun latvuston läpi siilautuva aamuaurinko lämmittää kesäyössä langennutta aamukastetta. Saman valon ja varjon leikin voi aistia myös suunnittelemani lasin pinnassa samppanjan viileyden luodessa pieniä pisaroita neulaskuvion ylle. Näin jokainen juhla ja jokainen yhdessä kohotettu lasillinen on ainutkertainen.

Anni Pitkäjärvi

Anni Pitkäjärvi on valmistunut teolliseksi suunnittelijaksi ja opiskelee tällä hetkellä huonekalusuunnittelua Aaltoyliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Pitkäjärvi on työskennellyt freelancerina tunnetuille suomalaisille ja kansainvälisille yrityksille, mm. Artek, Aarikka, Okdesign, Woud, Ferm Living ja Hakola Oy. Vuonna 2016 Pitkäjärvi valittiin suomalaisen muotoilun kohokohdat esittelevään Talentshop-näyttelyyn. Hänen molemmat työnsä, Lempihylly ja Pinna-hattuhylly löysivät valmistajan ennätysajassa. Pitkäjärvi on myös Muoto 2016 –The Promise of the Future -palkinnon saaneen Luomo-kollektiivin jäsen. Pitkäjärvi haluaa suunnitella kekseliäitä ja emotionaalisesti koskettavia esineitä ja huonekaluja, käytettävyyttä unohtamatta. Kesällä 2016 Anni Pitkäjärvi perusti Studio Finnan kollegansa Hanna-Kaarina Heikkilän kanssa. www.studiofinna.com

My Finland Mallisto